tiistai 23. lokakuuta 2012

Helppoa kanasuikaleista

...taas kerran. Olen jumiutunut kanasuikaleisiin, ihan selvästi.

Paistoin pannulla paketillisen kanasuikaleita ja pussillisen pakastesipulikuutioita.

Uunivuokaan silppusin yhden ison sipulin, pari porkkanaa ja lisäsin vähän paprikakuutioita pakastimesta. Riisiä laitoin vajaat kolme desiä ja puolet kanasuikaleista. Lisäsin sekaan mausteita (puolikas liemikuutio, currya, oreganoa), maustettua creme fraichea, ihan pienen lorauksen kermaa ja loput vettä niin että ainekset olivat melko väljästi nesteessä. Sekoitin ja uuniin noin tunniksi.

Lopuista suikaleista tein kermaisen kastikkeen jonka sekoitin pastan kanssa.

Lämmin kasvislisuke oli tällä kertaa vähän mauton: porkkanaa, sipulia ja tomaattia. Vihersalaatti oli perinteinen vihreä-tomaatti-kurkku.

Jälkiruuaksi hedelmälautaset.

Molempia ruokia jäi vielä toisen päivän käyttöön. Tiistaina pääsen siis helpolla!

5xkiittiäiti.

Ei kommentteja: