Vapaalla viikonlopun työputken jälkeen, olisi voinut kuvitella että keittiössä kuhisee. Ei kuhissut, suhisi vain verkalleen.
Leipätaikina nousemaan (ruisleseitä, kaurahiutaleita)
Jauhelihasta lihapullat. Tomaattikastike (passata, sipuli, valkosipuli, mausteita) kaveriksi. Ja pastaa.
Kylmäsavukalasta ja kermasta kilpaileva pastakastike.
Vihersalaatti ja porkkanaraastetta.
Jälkiruuaksi mustikkamuffinsit. (2 kananmunaa, 1 dl sokeria, vajaa 1 dl vehnäjauhoja, vajaa 1 dl grahamjauhoja, vajaa 1 dl perunajauhoja, pieni kourallinen kaurahiutaleita, kardemummaa, vanilliinisokeria, 1,5 tl leivinjauhetta, vajaa desi maitoa ja saman verran juoksevaa keijua, vajaa pari desiä mustikoita)
Aikuisten jälkkärinä kahvi ja pähkinöitä.
*
5xkiittiäiti.
Väki oli nälkäistä ja kaikki taisivat maistaa molempia kastikkeita.
Molempia kastikkeita myös jäi yli seuraavan päivän tarpeiksi.
Pohdiskelin, teenkö oikein kun annan lapsille vaihtoehtoja. Pitäisikö kuitenkin noudattaa ikiaikaista ja tiukkaa syöt sitä mitä on, tai itket ja olet nälissäsi?
Arvelin, että suurempaa vahinkoa tulee kireissä ja kiukkuisissa ruokailutilanteissa: ruuasta tulee vihollinen. Ja nälkä on kurja tunne.
Ajattelin myös, että minähän siellä keittiössä häärään, vapaaehtoisesti. En odota kenenkään muun tekevän samoin, enkä kokkaa tusinoittain lajikkeita ellei huvita. Ja tälläkin kerralla maanantain tuplakokkaus säästää minut kokkaustuokiolta tiistaina, mitä nyt vähän salaattia ja kasvista pitää kehitellä - mutta ruoka on kuitenkin valmiina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti