Ja soppa.
Olen ties kuinka pitkän paussin jälkeen ruvennut jälleen keittelemään keittoja. Perheen sisäinen yök-en-syö-faktori hyväksyy suurinpiirtein kolme erilaista soppaa, joista aikoinaan Yhteishyvästä bongattu katalonialainen herkkusienikeitto on kaikkein arveluttavin ja pelottavin.
Minun versioni - tällä kertaa heitin sekaan vielä yhden perunan keittoa suurustamaan.
 |
| soppa keittelyvaiheessa |
Keittelyvaiheessa se näyttää...no.
Söösäysvaiheen puolivälissä se näyttää kissan vatsalaukun sisällöltä.
Valmiina se näyttää joltain, jota saattaisi löytyä pienehkön ihmisen vaipasta. (olin ajatellut ottaa sitä evääksi töihin, mutta ajatus keitosta lasisessa eväsastiassani...)
Mutta maku on hyvä. Herkullinen oikeastaan.
*
jälkkärinä hävikkiviikon hengessä parista kuolemaa tekevästä omenasta kehitelty omenapaistos. Se oli epämääräisesti jotain sukua omenakaurapaistokselle, mutta siinä oli vähän ruisleseitäkin (että olisi oikein terveellistä) ja lisäksi pikkuisen ihan tavallisia jauhojakin ja leivinjauhetta (ihan muuten vaan). Jonkinmoinen omppucrumble, taas kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti