lauantai 25. elokuuta 2012

Aluksi

viisihenkisen perheen ruuanlaitossa on haastetta.
Varsinkin kun ruokailutilanteita leimaa toistuvasti yök en syö -faktori.

Yksi ei syö perunaa. Paitsi äärimmäisen pakon edessä. Ja valkosipulikermaperunoissa.
Yksi ei syö riisiä. Paitsi riisipuurossa ja riisimuroissa ja riisifrutissa.
Yksi ei syö pastaa. Ainakaan kovin mielellään.
Kaksi syö lisukkeena mieluiten kasviksia, joita taas kolme ei syö mistään hinnasta.

Yksi on alipainoinen.
Kaksi aika tavallista.
Kaksi semmoista, joiden kannattaa vähän miettiä asiaa.

Joskus muutama vuosi sitten keksin, että otan ruuanlaiton sydämenasiakseni.
Yök en syötä ei tietenkään selätetty, mutta meillä on nykyään aika paljon useammin lähestulkoon syömäkelpoista ruokaa. Ainakin nykyään on paljon rauhallisempaa pöydässä, ja ruuanjälkeisnälkä on vähentynyt merkittävästi. Ennen ei ehditty edes pöydästä pois, kun jo ensimmäisillä yökensyöjillä oli aivan kaa-mee nälkä.

Arkena meidän keittiössä - eli kulmakivet

- tarjoillaan kaikille yhteinen aamiainen, joka myös syödään yhtaikaa. Tänä lukuvuonna aamiaistarjoilu alkaa n. klo 6.45. Viikonloppuisin on vapaammat kuviot.

- tarjoillaan kaikille yhteinen päivällinen, joka pyritään syömään yhtaikaa. Lukujärjestysteknisistä syistä päivällinen tarjoillaan arkisin klo 15.30-16.00 alkaen. Voittopuolisesti paikalla ovat kaikki syöjät. Yleensä tarjolla on kahta ruokalajia tai ainakin kahta lisuketta (yleensä pasta+peruna). Viikonloppujen ateriarytmi on tällä hetkellä hakusessa harrastusten takia.

- tarjoillaan nuorisolle iltapala, nykyään vapaaotto-periaatteella. Iltapala-aika on seitsemän ja kahdeksan välillä, harrastuksista riippuen.

- aikuisilla on oma iltapalansa (ja iltarauhansa!)

- vietetään roskaruokaperjantaita.

- päivälliseen kuuluu myös jälkiruoka. Arkena jälkiruuassa on yleensä hedelmää tai marjaa jossain muodossa.

- päivällisellä tarjoillaan jotain tuoretta kasvista, yleensä perusvihersalaatti. Ruokaan yritetään piilottaa niin paljon kasviksia kuin mahdollista. Sipuli ei ole kasvis. Se on mauste.

- viikonlopun jälkiruoka on jotain makeaa leivonnaista

- vaalea leipä leivotaan itse, tumma ostetaan kaupasta.

- kaupassa käydään kerran viikossa. Täydennykset tarvittaessa.

- ruokajuomana vesi tai porevesi

Ruuanlaiton prinsiipit

- halpaa, helppoa, nopeaa. Tai ainakin jotain niistä.

- mausteita tunnetaan viisi: pizzamauste, suola, curry, paprikajauhe ja rakuuna.

- kaloja tunnetaan kolme: (kirjo)lohi, kuha ja purkkitonnikala. Satunnaisesti tunnustetaan myös pakasteseiti kalaksi.

- sieniä on olemassa kaksi: viljelty herkkusieni ja kanttarelli.

- kerma ei ole synti, pakasteet ovat pop

- kreetalainen extravirgin on ainoa oikea

- leipominen on kivaa!

Vastuunvapautus

Tämä ei ole ruokablogi. Eikä reseptiblogi.
Tämä on keittiöloki.


Ei kommentteja: