perjantai 2. marraskuuta 2012

Keskiviikko ja torstai

Jääkaappi kumisi tyhjyyttään jo keskiviikkona. Pakastimen uumenista löytyi paketillinen kalapuikkoja, jääkaapissa oli vielä purkki kermaviiliä - niistä lähdettiin liikkeelle.
Kalapuikot ja kasvislisuke uuniin, seuraksi eilinen makaronimättö, joka munamaidon avulla muuttui makaronilaatikoksi. Kermaviilistä kylmä kastike, kurkkua ja tomaattia vielä pöytään ja olimme tyytyväisiä.

Käytin keskiviikon vapaaillasta ison osan tekemällä pitkästä aikaa ruokalistasuunnittelua. Kirjoitin ylös kaikki helpot arkiruuat ja jaoin kolmen viikon setteihin: joka viikossa on joku keitto, joku jauheliha, joku kalaisa ja pari kanasuikaleisaa ateriaa. Useimmista löytyy paria varianttia (esim. pestokanakiusaus /pestokanalasagne) - näin saan aikaan joko rinnakkaisruokalajit tai vaihtoehtoisesti kuuden viikon syömingit.
Lista vaikutti hyvältä ja riittävän vaihtelevalta. Kaupassakäynnin pitäisi taas helpottua.
Tavoitteena on kokata suunnilleen joka toinen päivä; joka toisena lämmitellään.

*

Torstain kokkailuissa alkoi olla jo todellista haastetta. Kaappi oli lähes autio.
Pakastimessa oli paketti maustamattomia broiskusuikaleita, perunamuusia oli vielä vähän jäljellä eilisestä. Vihanneslaatikossa oli orpo kesäkurpitsa, muutama sipuli ja muutama porkkana.
Suikaleet ja pari sipulia pannulle, kesäkurpitsa halki ja uunivuokaan, päälle yhden sipulin silput ja eilisen kasvislisukkeen säälittävän vähäiset jämät, kattilaan yksi sipuli ja porkkana silppuna.
Pari ruokalusikallista mausteista creme fraichea suikaleiden sekaan - ja suikaleet kolmeen osaan. Yksi osa kesäkurpitsojen päälle, vähän juustoraastetta ja uuniin.
Kattilassa kuullotin vajaat pari desiä riisiä sipulin ja porkkanan kanssa, yksi osa suikaleista tämän risotontapaisen joukkoon.
Kolmannen osan suikaleista säästin syötäväksi perunamuusinjämien kanssa.
Jälkkäriksi kehittelin suklaamannapuuron.

Aution kaapin torstaissa tarjoiltiin siis
kanarisotto /kanasuikaleita ja perunamuusia /kesäkurpitsaa ja kanaa
porkkanaraastetta
suklaamannapuuroa

Torstai jatkui lähes fanaattisella kauppareissulla: osteskelin kunnes kärryn laidat tulivat vastaan ja silti jäi puuttumaan vaikka mitä. Budjetti paukkui heti alkuunsa: hamstrasin vähän ylimääräistäkin kuivatavaraa.
Tavoitteena on hinata ruokamenoja edes vähän alemmas.

*



Ei kommentteja: